8. maaliskuuta 2009

Prinsessakakkua naistenpäivänä!





Pitkästä aikaan päätin tehdä kunnon täytekakun alusta loppuun ja kokeilin ensimmäistä kertaa marsipaanipäällystä kakkuun. Oikeanlaisessa mielen vireessä homaa sujuu kuin tanssi ja yllätyin kuinka helppoa marsinpaanin käyttö kakun päällä on, miksi en tajunnut sitä aikaisemmin?!
Perinteinen prinsessakakku oli siis marsipaanikuorrutteen kokeilukohteena. Ohje on Makulehden reseptiarkistosta, mutta pohjan tein sokerikakkupohjasta poiketen sienikakkuna(eli lisäsin sokerimunavaahtoon kiehuvaa vettä), koska en ollut sitäkään kokeillut itse aiemmin. Ensimmäiset kerrat ja kokeilut siis onnistuivat: kakkupohja kohosi komeasti ja marsipaaninikin levittyi komeuden päälle. Ja mikä parasta makukin oli kohdallaan!Perinteisessä prinsessakakussa on siis potkua. Samalla toivotan hyvää naistenpäivää!

12. helmikuuta 2009

Cookiesit ystävälle


Nämä cookiesit ovat topten-listani kärkipäässä. Cookiesit ovat juuri sellaisia, joita oikeiden cookiesejen tuleekin olla; kosteita, hieman venyviä ja samalla rapsakoita, herkullisen suklaan makua unohtamatta;). Ensimmäisen ohjeen näistä kekseistä sain maistiaisten jälkeen veljeni vaimolta. Tämä ohje, jolla tämän erän tein on yhdistetty kahdesta hyvin saman tyyppisesta reseptistä.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta nyt huomasin, että jotakin olennaista jäi kuvien ulkopuolelle. Se on se herkullinen ruskean sokerin ja suklaan tuoksu, joka tulvahti lasisesta keksipurnukasta kun pyöritin kannen auki. Näiden cookiesien säilyttäminen on erityisen vaikeaa suussasulavan maun vuoksi.

Cookiesit ystävälle (n. 45 kpl)

250g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
4dl vehnäjauhoja

1tl suolaa
1tl soodaa
2tl vaniljasokeria
4dl kaurahiutaleita
2,5 dl fariinisokeria
1dl hasselpähkinärouhetta
200g taloussuklaata
100g ranskalaisia pastilleja + muita "maustettuja" suklaa-ja toffeekarkkeja(Omar, Dumle, irtokarkkilaarien fudget, Susupalat yms.)Tässä kohtaa voit päästää mielikuvituksesi valloilleen ja tehdä cookieseista lempikarkkiesi makuisia!

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmunat. Sekoita jauhot keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita joukkoon myös fariinisokeri, kaurahiutaleet(jos haluat cookieseista vielä parempia voit hienontaa kaurahiutaleet monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella) ja pähkinärouheen. Pilko suklaat ja muut karkit (ei kannata pilkkoa kovin pieneksi,että kekseissä on sattumia) ja lisää taikinan joukkoon. Nostele taikinasta pieniä palloja pellille. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla n.8 minuuttia. Ole tarkka ajan kanssa sillä keksien tuleekin jäädä kosteiksi, mutta tietenkin vain sopivasti.



1. helmikuuta 2009

Marja-marenkipiirakka



Tässäpä oikein maukas ohje marja-marenkimuffineihin tai vaikkapa piirakkaan, joksi tämä ohje taipui. Alkuperäinen ohje tähän piirakkaan ja muffineihin on Kaarina Roinisen kirjasta Kaarinan parhaat leivonnaiset ja olen usein tehnyt niitä löydettyäni reseptin. Sain kuitenkin kaveriltani idean, että tekisinkin taikinasta muffineiden sijaan piirakan. Tein reseptissä olevan annoksen pyöreään piirasvuokaan. Ohje toimi piirakkana todella hyvin ja marengin ja pohjan suhde muuttui hieman: pohjataikinaa on suhteessa vähemmän palaa kohden kuin muffineissa. Maku oli saman tyyppinen kuin Brita- tortussa. Seuravalla kerralla kun mieli tekisi tehdä muffineja mutta kaapista ei löydy vuokia niin ilman kauppareissua selviää kun leipaiseekin muffinit vuokaan. Suosittelen! Tein reseptissä olevan annoksen pyöreään piirasvuokaan.

Marja-marenkipiirakka TAI Marjamarenkimuffinit (n.16kpl)

Pohja
100g margariinia tai voita
3/4dl sokeria
2keltuaista
1dl vehnäjauhoja
1/2dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
1/2dl maitoa

Päälle
2valkuaista
1 1/2dl sokeria
1tl vaniljasokeria
n. 3dl marjoja

Pinnalle mantelilastuja

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon keltuaiset. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä maidon kanssa. Jaa taikina muffinivuokiin tai levitä pyöreään piirasvuokaan.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeri koko ajan vatkaten. Mausta vaniljasokerilla. Sekoita marjat varovasti marenkiseokseen. ( Jos käytät pakastemarjoja voit lisätä joukkoon 1/2rkl perunajauhoja jotteivät marjat valu paistuessaan. Olen lisännyt marjat joskus myös piirakkataikinaan ja levittänyt päälle pelkän marengin. Sillä ovatko marjat marengin seassa vai taikinan seassa ei ole juurikaan väliä muussa kuin suutuntumassa;))
Jaa marenki muffinivuokiin tai levitä piirakkataikinan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista uunissa 200asteessa n.20 minuuttia.

13. tammikuuta 2009

Juhlava omenamoussekakku


Joulunpyhiksi ja samalla veljen syntymäpäiväkakuksi tein Et-lehdestä löytämälläni ohjeella omenamoussekakun, joka osoittautui erinomaiseksi tuttavuudeksi. Kakku koostuu pohjasta ylöspäin seuraavista kerroksista: ensimmäisenä kerroksena on tumma kakkupohja pähkinöillä maustettuna, sen jälkeen ohut kerros omenahilloa, vaalea ohut sokerikakkupohja jälleen omenahilloa ja sen päällä vaniljainen omenamousse ja koristeena pinnalla oli kuivattuja omenalastuja ja tomusokeria. Ohjeen lisään kun pääsen taas kyseisen lehden ääreen.

22. joulukuuta 2008

Jouluinen suklaafudge

Tässäpä jouluinen karkkiohje. Fudgen ohje on Chococihilin fudgen ohjeesta varioitu ja hyväksi havaittu. Herkullisia jouluhetkiä!

Jouluinen suklaafudge

150 g tummaa suklaata
1pkt(500g) tomusokeria
1dl tummaa kaakaojauhetta
2rkl margariinia
1dl kookosmaitoa
1tl vanilja-aromia
murskattuja piparminttupastilleja

Silppua suklaa pieneksi rouheeksi. Sekoita keskenään suklaarouhe, tomusokeri ja kaakaojauhe. Kuumenna kattilassa margariini ja kookosmaito niin, että se melkein kiehuu. Kaada seos suklaasokeriseoksen päälle ja anna seistä hetken. Sekoita seos voimakkaasti tasaiseksi taikinaksi. Lisää joukkoon vanilja-aromi. Kaada ja levitä massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (20x20) ja murustele päälle piparminttumuru. Saatat joutua painelemaan niitä hieman, että ne pysyvät levyssä. Anna jähmettyä ja leikkaa pieniksi paloiksi.

5. joulukuuta 2008

Chocolate Crinkles


Näitä pikkuleipiä olen aikonut tehdä jo kauan. Useissa muissa blogeissa, ei kylläkään suomalaisissa on tehty näitä ja kauniin ulkonäön innoittamina halusin kovasti itsekin testata ohjetta. Loppujen lopuksi löysin Lintsi luo- blogista valmiiski suomennetun ohjeen Chocolate Crinkleseille. Lisäsin ohjeeseen vain ripauksen suolaa, jota oli käytetty englannin kielisissä resepteissä. Nämä olivat todella herkullisia pikkuleipiä ja taitavat löytää tiensä joulupöytään.
Ohje siis Lintsi luo-blogista.

Chocolate Crinkles


3 munaa
3,75 dl sokeria
125 g tummaa suklaata sulatettuna
1,25 dl öljyä
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
5 dl jauhoja
tomusokeria

Sekoita kaikki aineet paitsi tomusokeri keskenään sähkövatkaimella. Taikinasta tulee aika vahvaa vatkattavaa, mutta sekoittuu kuitenkin. Anna levätä jääkaapissa 1-2 tuntia(minulla oli useampia tunteja). Taikina tuntuu todella löysältä ennen jääkaappiin laittoa mutta jähmettyy kyllä jääkaapissa. Annoksesta tulee n. 45 pikkuleipää. Jaa osiin ja pyörittele palloiksi ja pyöritä ne sen jälkeen tomusokerissa. Itse sirottelin pallojen päälle sokeria tomusokerin sirottimella, mutta tomusokerissa pyörittelykin käy hyvin.
Paista n.10 min 190asteessa.